JIMI MIETTISELLE B-LUOKAN SM-PRONSSIA!

13.10.2014

Jimi Miettinen pelasi hienosti SM-pronssille Helsingissä viime viikonloppuna käydyissä B- ja C- luokkien Suomen mestaruuskilpailuissa!

Jimi voitti kolmen pelaajan alkulohkonsa niukasti, sillä jokainen kolmesta pelaajasta saavutti yhden voiton ja vastaavasti hävisi yhden. Ensimmäisessä ottelussaan Jimi voitti vaasalaisen KoKu:n Tommy Alénin erälukemin 3-1 (-11,2,5,11), mutta PT Espoota edustava Nick Schiewek puolestaan oli vahvempi samoin erälukemin (6, -8,-10, -7). Kaikilla kolmella pelaajalla eräero oli tasan 4-4, joten paremmuus jouduttiin laskemaan voitettujen ja hävittyjen pallojen erotuksesta. Tämä oli Miettisellä paras (+12), niinpä lohkon ykkösenä jatkoon.

Jatkokaaviossa Jimi oli hurjassa tikissä, sillä ensimmäinen vastustaja oli kokenut turkulainen Ismo Lallo. Vasuri Lallo oli kuitenkin vastaantulija Jimin naputellessa suoraan 3-0 (9,12,10) voiton!

Neljännesvälieräpelissä vastus oli jälleen kokenut, Joensuusta maailmalle ponkaissut, nyt PT Espoota edustava Sami Pyykkö. Vaan eipä ollut Pyykölläkään aseita Jimin kaatoon: 3-1 (5,-4,8,9) ja KuPTS-nuorukainen puolivälieriin.

Kvarttapelissä pöydän toiselle puolelle asettui kolmas pitkän linjan pingismies. Klassinen materiaalimies Karjaalta, Roger Söderberg. Roger that, totesi Jimi ja pisti näppylät palamaan: viiden erän trillerissä voitto erin 3-2 (-6,9,5,-3,9).

Näin ollen mitali ja välieräpaikka oli varmistunut! Liekö varmistunut mitali vienyt puhdin, vai oliko PT Espoon Jussi Rahikainen vaan yksinkertaisesti liian kova vastustaja, mutta semitappio tuli 1-3 erin (4,-10,5,1).

Yhtä kaikki, pronssimitali on vallan loistava saavutus ja upea avaus kaudelle! Kuopion Pöytätennisseura onnittelee Jimiä pronssista! Olkoon tämä yksi monista huippusaavutuksista!