KuPTS:in ykkösjoukkueelle yksi voitto ja kaksi tappiota Helsingissä.

21.12.2014

Kuopion Pöytätennisseuran ykkösjoukkue pelaili viimeisen I divisioonaturnauksen kuluvan vuoden puolella lauantaina Helsingissä. Saaliina kuopiolaisille oli tappiot lahtelaista LPTS:ää sekä helsinkiläistä Wega 2:a vastaan, mutta voitto TuKa 2:sta.

Lähtökohdat turnauskierrokselle eivät olleet kuopiolaisittain kovin lupaavat, sillä joukkueen tasaisimmaksi pelaajaksi syksyn mittaan noussut Patrik Rissanen oli kuumepotilaana estynyt osallistumasta peleihin. Reservistä pikakomennuksen sai Miko Haarala. Hän täyttikin vanhalla divisioonarutiinilla paikkansa varsin tyydyttävästi.

LPTS - KuPTS: 6-2

Ennakkoon ottelusta kaavailtiin tasaista, josta olisi kaikkien pelaajien onnistuessa tarjolla arvokkaita sarjapisteitä. Pisteet olivat mielessä myös lahtelaisilla, jotka käänsivät muutaman tiukan ottelun myötä kokonaislukemat lopulta selviksi. Kuopiolaisvoitot Miko Haaralle Julius Muinosesta sekä Jouni Nousiaiselle Leo Kivelästä.

1A-XKivelä LeoHartikainen Iivari895**3 - 010
2B-YIkonen LariHaarala Miko-9-27883 - 210
3C-ZMuinonen JuliusNousiainen Jouni-71610-543 - 210
4B-XIkonen LariHartikainen Iivari546**3 - 010
5A-ZKivelä LeoNousiainen Jouni-76-89-82 - 301
6C-YMuinonen JuliusHaarala Miko-4-7-3**0 - 301
7NPKivelä LeoHartikainen Iivari1066**3 - 010
* * Muinonen Julius Nousiainen Jouni - - - - - - - -
8B-ZIkonen LariNousiainen Jouni3-676*3 - 110

 

KuPTS - Wega 2: 2-6

Turnauksen toinen ottelu toi vastaan kokeneita divisioonajyriä pursuilevan helsinkiläisen Wegan kakkosjoukkueen. Helsinkiläiset osoittivatkin tasaisuutensa ja jättivät kuopiolaiset myös tässä ottelussa pisteittä. Ainoat merkinnät savolaisten voittosarakkeeseen toi varamies Haarala, joka voitti niin Teemu Johanssonin kuin Tuomas Karkamonkin.

1A-XHaarala MikoJohansson Teemu6-989*3 - 110
2B-YNousiainen JouniArenius Kimmo78-9-9-82 - 301
3C-ZHartikainen IivariKarkamo Tuomas6-97-10-72 - 301
4B-XNousiainen JouniJohansson Teemu-12-7-9**0 - 301
5A-ZHaarala MikoKarkamo Tuomas7-696*3 - 110
6C-YHartikainen IivariArenius Kimmo-4-6-10**0 - 301
7NPNousiainen JouniKarkamo Tuomas-69-7-6*1 - 301
* * Hartikainen Iivari Enström Markku - - - - - - - -
8B-ZNousiainen JouniKarkamo Tuomas-9-6-10**0 - 301

 

TuKa 2 - KuPTS: 4-6

Kahden tappion sisuunnuttamat kuopiolaiset päättivät taistella pisteistä tosissaan turnauksen viimeisessä ottelussa turkulaista TuKa:n kakkosjoukkuetta vastaan. Kyseessä oli ns. "neljän pisteen ottelu", sillä molemmat joukkueet majailevat taulukon häntäpäässä ja pisteet olivat kummallekin kultaakin arvokkaammat. Turkulaiset olivat hankkineet vahvistuksekseen takavuosien huippupelaaja Janne Kontalan, joka niputtikin kaikki kuopiolaispelaajat hankkien turkulaisille hyvät asetelmat pistetaisteluun. Onneksemme muut turkulaiset eivät onnistuneet samassa suhteessa. Miko Haarala ja Iivari Hartikainen voittivat kaksi kaksinpeliä ja nelinpelin ja Jouni Nousiainen kukisti hyvin ruotsalaisen Joel Hammarlundin.

1A-XPaasioksa JoonasHaarala Miko-14-6-7**0 - 301
2B-YKontala JanneHartikainen Iivari82-104*3 - 110
3C-ZHammarlund JoelNousiainen Jouni-7-68-9*1 - 301
4B-XKontala JanneHaarala Miko6-8-12873 - 210
5A-ZPaasioksa JoonasNousiainen Jouni119-9-1173 - 210
6C-YHammarlund JoelHartikainen Iivari-79-5-7*1 - 301
7NPKontala JanneHartikainen Iivari-85-9-10*1 - 301
* * Hammarlund Joel Nousiainen Jouni - - - - - - - -
8B-ZKontala JanneNousiainen Jouni267**3 - 010
9C-XHammarlund JoelHaarala Miko-7-8-10**0 - 301
10A-YPaasioksa JoonasHartikainen Iivari-8-11-8**0 - 301

 

Sarjassa on nyt pelattu puolet, eli 3/6 turnausta. KuPTS majailee taulukossa sijalla 8, kaksi voittoa ja yhden tasapelipisteen saavuttaneina.

TIP-70 2914 
KoKa914 
LPTS914 
OPT-86 2913 
Wega 2910 
IPT-9498 
MBF 298 
KuPTS95 
HIK94 
TuKa 290 

 

Henkilökohtaiset ottelusuhteet ovat sarjan puolivälissä seuraavat: Patrik Rissanen 8 voittoa/9 tappiota, Iivari Hartikainen 9/14 ja Jouni Nousiainen 6/18. Helsingin turnauksen vierailevana varamiehenä pelannut Miko Haarala pelasi ottelunsa 5/2.

Seuraavan turnauksen KuPTS pelaa ensi vuoden puolella, tammikuun 17. päivänä Oulussa.