Ossi Hella luokkavoittoon Jyväskylän TJG-kilpailuissa!

10.2.2015

Kuopion Pöytätennisseuran Ossi Hella otti maukkaan luokkavoiton Jyväskylässä viime sunnuntaina pelatuissa TJG-Games - kilpailuissa. Hella voitti kisojen M1850-luokan.

Luokan loppuottelussa kaatui jyväskyläläistä HarSpo:a edustava Jyrki Pikkarainen. Ossille on jälleen alkanut maittaa pöytätennis pienen luovan tauon jälkeen ja ahkera harjoittelu on alkanut kantaa maukasta hedelmää! Onnittelut Ossille luokkavoitosta!

Ossi esitti myös vahvoja otteita M2000 -luokassa sijoittuen kolmanneksi.

Sivuhuomiona: myös toinen kuopiolaismitalisti tuli M1700 -luokassa kun joensuulaista JPT:tä edustava, mutta Kuopiossa asuva ja seuramme juniorivalmentajana toimiva Viola Haapasalo sijoittui kolmanneksi. Onnittelut myös Violalle!

Kisoissa pelaajia oli yhteensä 46.

Kilpailutulokset