Joensuun kansalliset tarjosivat roimasti menestystä!

18.4.2016

Miesten kaksinpelin pääluokan loppuottelijat Jouni Nousiainen ja Jyri Pulkkinen.
Miesten kaksinpelin pääluokan loppuottelijat Jouni Nousiainen ja Jyri Pulkkinen.

Sunnuntaina pelatuissa JPT:n kansallisissa kilpailuissa koettiin kuptsilaisittain monta ilonaihetta. Lauantaina sarjaotteluissaan hyvin pelanneet Jyri Pulkkinen ja Jouni Nousiainen pelasivat itsensä loppuotteluun, ja myös juniorimme Jani Hämäläinen ja Veeti Ikonen pääsivät tuulettamaan mitaleja!

Junioriryhmäläisiämme oli kisoissa tällä kertaa kolme: Hämäläisen veljekset Jani ja Jere sekä Ikosen Veeti. Veeti ja Jani näyttivät, että kevään harjoittelu on tuottanut tulosta(?), sillä M1000-luokassa irtosi kaksi mitalia. Veeti sai pronssia ja Jani hopeaa. Pieni harmitus oli loppuottelun tappio, sillä Jani voitti vielä alkulohkossa luokan voittaneen isäntäseuran Tuomas Korhosen. Jere pelasi myös ajoittain varsin mallikkaasti, mutta tällä kertaa jäi kotiintuomiseksi uusia pelikokemuksia. Vielä jokaiselle lisää pelirohkeutta ja toteutukseen Luolalla harjoiteltuja asioita, niin hyvä tulee! Harjoittelu- ja harrastushistoria on vielä varsin lyhyt, mutta tekemällä oppii!

Senioriedustajiamme oli kisoissa mukana neljä. Parhaiten menestyivät huimaan iskuun äitynyt Jyri Pulkkinen, joka voitti nelossijoitetun paikalta miesten pääluokan. Äärimmäisen tasaisessa viisieräisessä loppuottelussa kaatui seurakaveri Jouni Nousiainen. Hyvä Jyri ja Jouni!

Jyri raivasi välierissä finaalitieltään ykkössijoitetun JPT:n Aleksi Hyttisen erin 3-2, joutuen nousemaan jo muutaman ottelupallon alakynnestä. Jouni puolestaan nujersi murhaavalla tehokkuudella kolmannen seuramme edustajan ja luokan kakkossijoitetun Miko Haaralan erin 3-0. Haarala naljaili pitävänsä puolen vuoden harjoittelutauon Nousiaisen kanssa, jotta pelityyli ei enää olisi liian tuttu!

Myös pronssiottelu pelattiin, jossa Hyttinen kukisti Haaralan erin 3-1, vaikka jälkimmäisellä oli kolmessa ensimmäisessä erässä (joista kolmannen voitti) kaksi eräpalloa. Tällä kertaa erien lopetus ei vain ollut toivotunlaista.

Neljäs kuptsilainen, Kari Punnonen ei ihan kärkeen yltänyt, mutta otti maukkaan ratingvoiton PT Espoon Sami Pyyköstä!

Pulkkinen kruunasi upean päivänsä kaksinpelien jälkeen pelattuun nelinpelimestaruuteen Haaralan parina. Loppuottelussa tuli yksi erätappio JPT:n Hyttinen/Eetu Pesonen-duolle, mutta selkeähkö voitto muutoin.

Joensuussa oli uusittu pöytäkalusto ja kisat vedettiin onnistuneesti jopa ennakoitua aikataulua nopeammin. KuPTS kiittää kisoista ja toivottaa samalla myös onnea JPT:lle tulevaan 1-divarikarsintaan!

Tulokset: JPT:n kansalliset