KuPTS 3 ykkösenä kotiturnauksen jälkeen!

29.11.2016

Lauri Weman in äksön Pete Karvosta vastaan.
Lauri Weman in äksön Pete Karvosta vastaan.
Terho Hiltunen vääntää Seppo Salmelan kanssa.
Terho Hiltunen vääntää Seppo Salmelan kanssa.

Kuopion Pöytätennisseuran III-joukkue pelasi upeasti viime viikonvaihteen IV-divisioonan Itä-lohkon ensimmäisessä osaturnauksessa. Kotikentällä Luolassa pelattujen yhdeksän kierroksen jälkeen sarjataulukko kertoo kuopiolaisten keikkuvan sarjataulukon piikkipaikalla!

Sen verran täytyy toppuutella KuPTS-kvartetti Maxim Nesterovia, Lauri Wemania, Terho Hiltusta ja Jaakko Toivasta, että tasapisteissä sarjakärjen jakaa "yläkerran naapurin" Iisalmen IPT-94:n nelosjoukkue. Myös ennakkoon ehkäpä lohkon kovimmaksi rankattu Ylivieskan YPTS:n ykkösjoukkue jäi pisteen päähän kolmanneksi. YPTS:n Pekka Korva teki voitavansa ja voitti kaikki 22 henkilökohtaista otteluaan, mutta kärkipaikalle ei sekään avittanut. Luolassa lauantaina ja sunnuntaina pelattiin kymmenellä pöydällä ja hivenen ahtaasti, mutta hyvin saatiin pelit tahkottua läpi hyvässä hengessä.

KuPTS pelasi seuraavasti:

1. kierros:

IPT-94 3 - KuPTS 3: 1-6

Jouko Nousiainen Terho Hiltunen -6-1-2 0 - 3
Tuomo Kettunen Maxim Nesterov -5-12-9 0 - 3
wo. Lauri Weman -0-0-0 0 - 3
Tuomo Kettunen Terho Hiltunen 7-9463 - 1
Jouko Nousiainen Lauri Weman -0-3-1 0 - 3
wo. Maxim Nesterov -0-0-0 0 - 3
Nousiainen/Kettunen Nesterov/Toivanen -2-4-11 0 - 3

 

Paljoa ei tarvinnut rypistellä ensimmäisessä joukkuepelissä Iisalmen kolmosjoukkuetta vastaan. Kun iisalmelaisilta vielä uupui kolmospelaajakin, oli 1-6 lukemat nopeasti taputeltu. Suorat lukemat jäivät saavuttamatta kun Tuomo Kettunen onnistui voittamaan Terho Hiltusen.

2. kierros:

YPTS 3 - KuPTS 3: 0-6

Eipä toisenkaan kierroksen otteluun tarvitse suurta määrää palstamillimetrejä tuhlata. Ylivieskan kolmosjoukkue oli tässä tapauksessa kakkosjoukkue kun kuusi suoraa voittoa erätappioitta lyötiin tulostaululle.

Juha Virkkala Maxim Nesterov -5-4-4 0 - 3
Mika Vehkoja Jaakko Toivanen -3-13-4 0 - 3
Jarkko Jylhä Lauri Weman -1-6-2 0 - 3
Mika Vehkoja Maxim Nesterov -6-3-4 0 - 3
Juha Virkkala Lauri Weman -7-1-2 0 - 3
Jarkko Jylhä Jaakko Toivanen -8-7-9 0 - 3

 

3. kierros:

KuPTS 3 - IPT-94 4: 5-5

Sarjaturnauksen kärkiottelu pelattiin kolmannella kierroksella kun isäntäseura kohtasi IPT-94:n nelosjoukkueen - olkoonkin, että asetelmat eivät olleet vielä tuossa vaiheessa lainkaan ennustetut. Värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteet menivät jakoon tasurilla 5-5. Lauri otti voiton kaikissa singeleissään ja Maxim taipui niukasti viisieräisessä viimeisessä ottelussa Kimmo Knuutiselle. Voitto tässä ja olisimme yksin sarjakärjessä. Pienestä se on kiinni, mutta jää nälkää vielä keväälle!

Maxim Nesterov Simo Tero -15-6-11    0 - 3
Lauri Weman Kimmo Knuutinen -37710   3 - 1
Terho Hiltunen Martti Knuutinen -86-114-9  2 - 3
Lauri Weman Simo Tero 13-986   3 - 1
Maxim Nesterov Martti Knuutinen -5547   3 - 1
Terho Hiltunen Kimmo Knuutinen 5-7-4-9   1 - 3
Toivanen/Nesterov Tero/M.Knuutinen 589    3 - 0
Lauri Weman Martti Knuutinen 7-8610   3 - 1
Terho Hiltunen Simo Tero -9-8-8    0 - 3
Maxim Nesterov Kimmo Knuutinen 6-9-58-8  2 - 3

 

4. kierros

PiPy 2 - KuPTS 3: 1-6

Karvaan tasurin jälkeen juna oikaistiin nopeasti oikealle raiteelle Pieksämäen pysäkillä. Kahteen ukkoon rimpuilleet pieksämäkiset piestiin 1-6. Terholla riitti sääliä sen verran, että Valtteri Tuomainen kähvelsi yhden täpän PiPy:n sarakkeeseen.

wo. Lauri Weman -0-0-0  0 - 3
Valtteri Tuomainen Terho Hiltunen 6-389 3 - 1
Jussi Kekäläinen Jaakko Toivanen -6-3-5  0 - 3
Valtteri Tuomainen Lauri Weman -69-9-5 1 - 3
wo. Jaakko Toivanen -0-0-0  0 - 3
Jussi Kekäläinen Terho Hiltunen -87-610-82 - 3
Tuomainen/Kekäläinen Nesterov/Toivanen -9-2-14  0 - 3

 

5. kierros: 

KuPTS 3 - YPTS 2: 6-0

Lauantain maratooni päättyi kevyeen loppuhölköttelyyn kun päivän viimeisessä ottelussa kyykytettiin toinen ylivieskalaisjoukkue kuuden suoralla. Myös tämän ottelun kohdalla ei suuria ylisanoja tarvitse vuodatella - paitsi ylisuuri tasoero oli yliselvä. Vaasalaiset ymmärtävät...

Lauri Weman Erkki Peltosaari 316 3 - 0
Maxim Nesterov Janne Linnarinne 447 3 - 0
Terho Hiltunen Toivo Määttälä 384 3 - 0
Maxim Nesterov Erkki Peltosaari 880 3 - 0
Lauri Weman Toivo Määttälä 313 3 - 0
Terho Hiltunen Janne Linnarinne 9610 3 - 0

 

6. kierros:

LrTU 2 - KuPTS 3: 1-6

Sunnuntain ensimmäinen ottelu jatkui edellispäivän tapaisesti. Kaasua katepillariin ja lappeenrantalaiset jyrättiin vedyiksi ja atomeiksi. No, otti siinä ja laittoi Itkosen Jarmo pienen kiven tielle voittamalla Terhon viisieräisessä, mutta vain pienen.

Ilkka Marttinen Terho Hiltunen -6-5-3   0 - 3
Jarmo Itkonen Maxim Nesterov -115-1-9  1 - 3
Esa Kontula Lauri Weman -107-7-7  1 - 3
Jarmo Itkonen Terho Hiltunen -911-858 3 - 2
Ilkka Marttinen Lauri Weman -6-5-5   0 - 3
Esa Kontula Maxim Nesterov -7-6-9   0 - 3
Itkonen/Marttinen Toivanen/Nesterov -9-5-7   0 - 3

 

7. kierros:

KuPTS 3 - NuSe 2: 6-1

Lukemat olivat samaiset myös toisessa ottelussa Nurmeksen kolmikkoa vastaan. Terho kemmahti kertaalleen Salmelan Sepolle, mutta siihenpä seppojen voitot jäivätkin. Ei auttanut edes Peten palautetut kisakanootit parempiin lukemiin!

Lauri Weman Jouko Koskelo 353   3 - 0
Maxim Nesterov Seppo Salmela 773   3 - 0
Terho Hiltunen Pete Karvonen -6-10988 3 - 2
Maxim Nesterov Jouko Koskelo 9911   3 - 0
Lauri Weman Pete Karvonen -7-118512 3 - 2
Terho Hiltunen Seppo Salmela 6-8-8-6  1 - 3
Toivanen/Nesterov Kokkonen/Koskelo 3510   3 - 0

 

8. kierros

KuPTS 3 - JPT 3: 6-0

Vielä päästiin toiseksi viimeisessä ottelussa läpi pikkuvaihteella kun Joensuun kolmosjoukkue ravisteltiin suorien erien taktiikalla.

Terho Hiltunen Laure Fauch 342 3 - 0
Jaakko Toivanen Jussi Toivanen 363 3 - 0
Maxim Nesterov Kirsi Kinnunen 468 3 - 0
Jaakko Toivanen Laure Fauch 198 3 - 0
Terho Hiltunen Kirsi Kinnunen 388 3 - 0
Maxim Nesterov Jussi Toivanen 111011 3 - 0

 

9. kierros:

KuPTS 3 - YPTS: 5-5

Osaturnauksen yhdeksäs ja viimeinen ottelu piti olla sarjan todellinen kärkikamppailu, mutta sen verran olivat ylivieskalaisten edustusjoukkuekin taipunut tasureihin, että ainoastaan voitto olisi vienyt heidät sarjan kärkeen. Vaan tasuriin oli tyytyminen. Sarjan kahden kovimman tykin paukkeessa Pekka Korva aiheutti Laurille turnauksen ainoan tappion. Kummastakin pelurista voidaan todeta, että väärässä sarjassa kaverukset vääntävät. Toivottavasti asia saadaan korjattua keväällä ainakin Laurin osalta!

Maxim Nesterov Mikael Bäckman -89-596 3 - 2
Lauri Weman Jarmo Toivola 256   3 - 0
Terho Hiltunen Pekka Korva -4-3-2   0 - 3
Lauri Weman Mikael Bäckman -9486  3 - 1
Maxim Nesterov Pekka Korva 7-97-6-7 2 - 3
Terho Hiltunen Jarmo Toivola 458   3 - 0
Nesterov/Toivanen Korva/Bäckman -7-6-9   0 - 3
Lauri Weman Pekka Korva -8-76-5  1 - 3
Terho Hiltunen Mikael Bäckman -68-6-6  1 - 3
Maxim Nesterov Jarmo Toivola -129710  3 - 1

 

Sarjataulukko:

KuPTS 3972016
IPT-94 4972016
YPTS963015
Nu-Se 2952212
LrTU 294058
YPTS 293066
PiPy 292256
IPT-94 391173
YPTS 391173
JPT 391082

 

Henkilökohtaiset ottelusuhteet (KuPTS):

Lauri Weman 16 ottelua: 15 voittoa / 1 tappio, Maxim Nesterov 17: 14 / 3, Jaakko Toivanen 5: 5 / 0, Terho Hiltunen 18: 9 / 9. 

 

IV-divisioonan itälohkon toinen osaturnaus pelataan 1-2.4.2017