Valtteri Asikainen ja Ville Hyvärinen luokkavoittoihin Ylivieskassa!

12.12.2016

Junnuvoittajamme Valtteri Asikainen ja Ville Hyvärinen pokaalit käsissään!
Junnuvoittajamme Valtteri Asikainen ja Ville Hyvärinen pokaalit käsissään!

Kuopion Pöytätennisseura kävi juhlistamassa Ylivieskan nimikaimaseuran kautta aikain ensimmäisiä kansallisia kilpailuita viiden pelaajan voimin lauantaina. Noin sadan pelaajan kilpailuksi turvonneessa tapahtumassa tuli myös kuopiolaismenestystä kun juniorimme Valtteri Asikainen ja Ville Hyvärinen nappasivat ykkössijat omissa luokissaan!

Juniorimme syöttelivät luokkavoittoihin

Ilahduttavasti paitsi pelaajia ylipäätään, oli junioriluokissa suuri osanotto. Juniorit oli jaettu rating-tasonsa mukaisesti kuuteen eri luokkaan. Valtteri osallistui ensimmäisiin kansallisiin kilpailuihinsa, joten hänelle oli annettu arvio-rating 700, joka oikeutti pelaamaan ryhmässä 5. Rating-arvio oli osunut jokseenkin alakanttiin, sillä Valtteri nuiji kohtalaisen selkeästi kaikki luokkansa viisi vastustajaa, napaten heti luokkavoiton ensimmäisissä kilpailuissaan! Hyvä Valtteri! Rating kohenee varmasti! Valmentajan silmään osui niin Valtterin (kuin Villenkin) kohdalta erittäin hyvät syötöt, joita pojat ovat harjoitelleet ahkerasti. Välillä vaarana on jopa jäädä omaan syötön kierteeseen kun vastustaja onnistuukin niukin naukin palautuksessaan.

Villellä "kisakonkarina" on jo rating-pisteytys, joka oikeutti osallistumaan junioreiden ryhmään 6. Yhdessä ottelussa joutui Ville urakoimaan täydet viisi erää, mutta muissa vaadittiin vähemmän ja tappiottomalla saldolla myös Ville luokkavoittoon! Hyvä Ville! Rating oli kisoihin mennessä karvan alle 600, mutta noussee nyt reilustikin yli tuon!

Rating-luokissa vaikeampaa

Pojat osallistuivat myös rating-luokkaan, jossa taso 7:n ottelut pelattiin seitsemän pelaajan poolissa kaikki kaikkia vastaan. Tässä luokassa pojat olivat enemmän kokemuksen keruussa, vaikka Valtteri saavutti kaksi voittoa (toisen seuran välisessä Villeä vastaan) ja sijoittui viidenneksi. Ville jäi voitoitta, mutta tsemppi oli hyvää alusta loppuun! Voittoja tulee varmasti ajallaan kun vaan harjoitusmäärät ja sitä kautta varmuus lisääntyvät.

Aikuisjäsenistämme Ylivieskan kisoihin osallistuivat Miko Haarala, Iivari Hartikainen ja Olli-Ville Halonen. Miko pelasi aamupäivällä tasoitusluokassa, mutta hävisi Iisalmen Veijo Kokkoselle niukasti 9-11 viidennessä. 0-8 tappiotilanteesta lähdettäessä ei montaa virhettä voi tehdä, sen joutui Miko karvaasti kokemaan.

Rating-luokassa kolmikko pelasivat ylimmässä 1-ryhmässä. Iivari ja Ole olivat arvottu samaan pooliin A, Miko oli siidattu kakkoseksi poolissa B. Kauheasti ei yllätyksiä koettu, sillä Iivari pelasi siidauksen mukaisesti kolmanneksi poolissaan, häviten oululaisille Tuomas Perkkiölle ja Teemu Oinaalle, mutta voittaen loput pelinsä. Tuomasta vastaan saatiin automatkalle hetkeksi jossiteltavaa, sillä hyvällä pelillä Iivarilla oli jo 2-0 eräjohto ja 5-0 piikki kolmannessa, mutta sitten tapahtui jotain mystistä. Tuomas, jos kuka, osaa käyttää momentuminsa hyväkseen ja hupsis, peli kimposi pohjoiseen.

Olen ainoaksi voitoksi jäi pakkopuristus OPT-86:n nousevasta juniorilupaus Juhana Tuuttilasta.

Miko puolestaan voitti neljä ensimmäistä otteluaan parista erätappiosta huolimatta kohtalaisen helposti, mutta lohkon kärkipaikkaa ratkottaessa tuli pataan OPT-86:n Mika Sorvistolta yllättävän selkeästi 3-0. Viimeksi Miko oli torniolaisen voittanut, mutta nyt jäi kana täällä päin kynittäväksi. Välieriin lohkokakkosena kuitenkin. Semissä tuli vastaan Tuomas Perkkiö. Perkkiöllä kulki ja oli päivän uurastuksestaan huolimatta lämmin valmiiksi kun Miko lähti otteluun noin kolme tuntia ottelua odotelleena suoraan lehtereiltä. Tiesihän sen. Tasoero repesi tälläkin kertaa turhan selkeäksi. Ainoastaan toisessa erässä oli hieman valonpilkahdusta, mutta vähiin jäi vastus kokonaisuutena. Tuomas finaaliin (ja myöhemmin luokkavoittoon) 3-0 erin.

Muuta kisoista

Ylivieskassa on tuore positiivinen draivi tekemisessä ja sen kyllä aisti savolaiset kisakonkaritkin. Halli oli riittävän tilava 12 pöydälle (vai oliko niitä jopa 14?). Lattia oli hyvä ja pitävä, mutta miinusta on annettava heikosta valaistuksesta, josta voisi laittaa vinkkiä Ylivieskan kaupungille. Etenkin reunapöydillä, jotka osa oli vieläpä tummanharmaapintaisia, valo imeytyi suorastaan pöytiin, jättäen pelialueen aika pimeäksi.

Kisojen läpivienti (pääosin Pekka Korvan toimesta) sujui oikein mallikkaasti aina rating-luokkiin (pääluokka ainakin) saakka, jolloin tahti hidastui pöytäpuutteen vuoksi merkittävästi. Kaksi pöytää / iso pooli olisi ollut vähimmäisvaatimus, mutta toki tiedetään, että enempää on vaikea repiä jos ei mistä repiä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin plussalle kääntyvä kisareissu. Kiitokset Ylivieskaan ja toivottavasti tämä oli vasta alku hienolle perinteelle!

 

Kisatulokset