KuPTS:in kakkosjoukkue I-divisioonakarsintaan!

2.4.2017

Kuopion Pöytätennisseuran kakkosjoukkue varmisti paikan I-divisioonan karsintaturnaukseen. Oulun Ylikiimingissä pelatussa II-divisioonan C ja D-lohkojen ylemmän loppusarjan turnauksessa kuopiolaiset hoitivat kaikki neljä joukkueotteluaan voitokkaasti, joka samalla takasi ykköstilan.

KuPTS:in menestyksen avain oli joukkueen tasaisuus. Jokainen kolmesta pelaajasta, Jouni Nousiainen, Miko Haarala ja Olli-Ville Halonen napsivat voittoja aina tarvittaessa, eikä suurempia notkahduksia sattunut kenellekään. Ja kun Jouni eritoten oli kuumana kuin Ibizan aurinko, oli jälkikin pääsääntöisesti plusmerkkistä.

4. kierros:

LPTS 2 – KuPTS 2: 3-6

Alkuun negatiiviset: Jouni Nousiainen koki päivän ainoan henkilökohtaisen tappionsa tässä ensimmäisessä ottelussa kun Lari Ikonen asetti massiivisen lyöntiseinänsä eteen ja otti voiton erin 3-1. Lahden porukka oli liiaksi Larryn varassa, sillä hänen kolme kaksarivoittoansa eivät saaneet lisäystä muilta lahtelaisilta. Kun voitot Leo Kivelää ja Esa Karhusta vastaan sekä Jounin ja Mikon hoidettua neluri, oli taulussa ensimmäinen ruksi kahden pojon merkiksi.

Esa Karhunen

 

Miko Haarala

 

-5

-4

-4

    

0 - 3

 

Lari Ikonen

 

Olli-Ville Halonen

 

8

5

-12

 3

   

3 - 1

 

Leo Kivelä

 

Jouni Nousiainen

 

-3

-8

-4

    

0 - 3

 

Lari Ikonen

 

Miko Haarala

 

12

5

10

    

3 - 0

 

Esa Karhunen

 

Jouni Nousiainen

 

-8

-5

-6

    

0 - 3

 

Leo Kivelä

 

Olli-Ville Halonen

 

-6

 -9

-7

    

0 - 3

 

Kivelä / Ikonen

 

Haarala / Nousiainen

 

-8

7

-8

-3

   

1 - 3

 

Lari Ikonen

 

Jouni Nousiainen

 

11

9

-8

4

   

3 - 1

 

Leo Kivelä

 

Miko Haarala

 

-6

 7

-5

-6

   

1 - 3

 

 

5. kierros:

KuPTS 2 – KoKa 2: 6-3

Sama oli resepti myös toisessa ottelussa. Sami Ruohonen oli vastustajilla laskettu kaveriksi, joka innostuessaan kykenee ”voittamaan kenet tahansa”, mutta niin tuumailtiin että kun kaksi muuta voitetaan, niin kaksi pinnaa on fakta myös tällä kertaa. No, Ruohonen otti ja voitti Mikon viiden erän väännössä ja Olen kolmemuna, mutta Jouni näy laittoi kaverin ruotuun tylyin 3-0 (7, 5, 7) lukemin. Kolmas Kosken korvaus tuli Joonatan Khosravin voitettua Olen. Siihenpä ne sitten jäivätkin.

Olli-Ville Halonen

 

Joonatan Khosravi

 

7

-9

-6

7

-8

  

2 - 3

 

Jouni Nousiainen

 

Teppo Ahti

 

-7

9

8

4

   

3 - 1

 

Miko Haarala

 

Sami Ruohonen

 

8

-2

-9

8

-7

  

2 - 3

 

Jouni Nousiainen

 

Joonatan Khosravi

 

-4

7

8

4

   

3 - 1

 

Olli-Ville Halonen

 

Sami Ruohonen

 

-9 

-6 

-14

    

0 - 3

 

Miko Haarala

 

Teppo Ahti

 

6

6

-10

8

   

3 - 1

 

Haarala / Nousiainen

 

Ruohonen / Ahti

 

-6

 6

5

-12

 9

  

3 - 2

 

Jouni Nousiainen

 

Sami Ruohonen

 

7

5

7

    

3 - 0

 

Miko Haarala

 

Joonatan Khosravi

 

3

5

7

    

3 - 0

 

 

6. kierros:

PT 75 2 – KuPTS 2: 1-6

Tätä peliä oli odotettu pelonsekaisin tuntein automatkalla, mutta höpsis! Nääsinneula viännettiin aikamoiseen umpisolmuun kun letkeä-Antti (Jokinen) puuttui tamperelaisilta. Oli toki tähän peliin saakka lyömätön Eero (ei se Tiina Lymin ex-vaimo) Aho, joka otti hämäläisten ainoan voiton ylikiiminkiläisellä peilipöydällä Mikosta. Ole voitti täpärästi viidennen jatkoilla paluun pingiskehiin tehneen Jarno Virtasen ja Jouni sinetöi upean päivänsä kukistamalla Eeron äärimmäisen tiukassa trillerissä 3-2 (16-14 viides!)

Eero Aho

 

Miko Haarala

 

8

8

8

    

3 - 0

 

Jarno Virtanen

 

Olli-Ville Halonen

 

-9

9

-8

9

-12

  

2 - 3

 

Rafail Potiris

 

Jouni Nousiainen

 

-8

-5

-6

    

0 - 3

 

Jarno Virtanen

 

Miko Haarala

 

-6

-6

8

-8

   

1 - 3

 

Eero Aho

 

Jouni Nousiainen

 

7

-9

-9

 6 

-14

  

2 - 3

 

Rafail Potiris

 

Olli-Ville Halonen

 

-3

-6

8

-0

   

1 - 3

 

Potiris / Virtanen

 

Halonen / Nousiainen

 

-7

 -14

6

-4

   

1 - 3

 

 

7. kierros:

KuPTS 2 – ParPi: 6-0

Paikka nousukarsintoihin oli jo varmistettu ennen viimeistä ottelua ja Paraisten Pingis joutui ihailemaan savolaista shampanjapingistä. No ei nyt ihan sentään, mutta ei voittajasta jäänyt kauheasti epäselvyyttä, varsinkin kun Hellan veljekset, isä Pertti ja poika Ossi sopuisasti löysivät paikkansa kuopiolaisten ja entisten kuopiolaisten kokoontumisajossa. Ossi kiusasi kyllä hyvin Mikoa ja voitti erän, mutta kun Miko sanoi, ettei kyytiä junalle tule jos voitto tulee, ymmärsi Ossi yskän ja hävisi.

Olli-Ville Halonen

 

Pertti Hella

 

10

 9

8

    

3 - 0

 

Jouni Nousiainen

 

Ossi Hella

 

3

5

6

    

3 - 0

 

Miko Haarala

 

wo -luovuttaja

        

3 - 0

 

Jouni Nousiainen

 

Pertti Hella

 

4

-10

 9

   

3 - 1

 

Olli-Ville Halonen

 

wo -luovuttaja

 

0

0

0

    

3 - 0

 

Miko Haarala

 

Ossi Hella

 

-6

 9

7

9

   

3 - 1

 

 

Lopullinen 2CD-lohkojen ylemmän loppusarjan sarjataulukko:

JoukkueAlkupisteetPelatutVoitotTasanTappiotPisteet
KuPTS 22 770016
OPT-86 34 750214
LPTS 24 741213
PT 75 21 750211
KoKa 23 731310
JysRy3 72057
OPT-86 41 71063
ParPi2 70072

 

Henkilökohtaiset ottelusuhteet:

Jouni Nousiainen 16 ottelua: 15 voittoa / 1 tappio, Miko Haarala 14: 10 / 4, Olli-Ville Halonen 13: 9 / 4, Pertti Rissanen 2: 1 / 1.

 

I-divisioonan karsintaturnaus pelataan 29. huhtikuuta.