KuPTS säilytti paikkansa I-divisioonassa!

2.4.2017

Lauantaina Helsingin Ruskeasuolla pelattu I-divisioonan kuudes ja viimeinen osaturnaus tarjosi myös kuopiolaisittain ilahduttavaa uutisoitavaa. Seuramme edustusjoukkue uusi sarjapaikkansa suoraan sijoittumalla kuudenneksi.

Joukkueemme saalisti viimeisestä turnauksesta kolme pistettä yhdeksästä mahdollisesta, joten yhtään vähempi pistepotti ei olisi suoraa säilymistä taannut. Etenkin 4-3 voitto ja siten kaksi pistettä sarjassa toiseksi sijoittunutta hankolaista HIK:iä vastaan oli todella tärkeä.

16. kierros:

HIK - KuPTS 2: 3-4

Hankolainen HIK osoitti tällä I-divisioonakaudella, miten korkealla voidaan yltää tasaisella joukkueella. Toki aina varma suorittaja Christian Mattsson pelasi umpivahvan kauden, ollen koko sarjan toinen henkilökohtaisten otteluiden tilastossa. Chrisse oli jälleen ikävästi elementissään kuopiolaisia vastaan ja rouhi etelän miehille kaksi voittoa plus nelurin Tero Penttilän kansa, mutta onneksemme Patrik Rissanen vastasi kahdella voitollaan. Lisäksi Jyri Pulkkinen otti Penttilästä hyvän voiton ja Aleksi Hyttisen hoitaessa Juha Äänismaan tarttui pussiin kaksi täplää neluritappiosta huolimatta.

Tero Penttilä Jyri Pulkkinen 9-9-10-9   1 - 3
Juha Äänismaa Patrik Rissanen -7-810-8   1 - 3
Christian Mattsson Aleksi Hyttinen 635    3 - 0
Tero Penttilä Patrik Rissanen 9-10-7-5   1 - 3
Christian Mattsson Jyri Pulkkinen 2-948   3 - 1
Juha Äänismaa Aleksi Hyttinen -55-712-3  2 - 3
Penttilä / Mattsson Pulkkinen / Rissanen -8-71098  3 - 2

 

17. kierros:

KuPTS - PT Espoo 3: 3-4

Päivän toinen ottelu toi yhden pisteen kulttuuririkasta PT Espoon kolmosjoukkuetta vastaan. Jälleen Pate oli vahvassa vireessä ja niputti niin Sebastian Mackayn kuin Vladimir Tikhomirovin. Kolmannen voiton otti Jyri Mackaysta. Harmillisesti neluri ratkesi jälleen niukkaan tappioomme viidennesä erässä vieden arvokkaan lisäpisteen.

Patrik Rissanen Sebastien Mackay 486    3 - 0
Aleksi Hyttinen Vladimir Tikhomirov -6-4-10    0 - 3
Jyri Pulkkinen Florent Debazac -7610-5-5  2 - 3
Patrik Rissanen Vladimir Tikhomirov -4789   3 - 1
Jyri Pulkkinen Sebastien Mackay -999-45  3 - 2
Aleksi Hyttinen Florent Debazac -8-9-9    0 - 3
Pulkkinen / RIssanen Debazac / Tikhomirov 109-6-6-9  2 - 3

 

18. kierros: 

KuPTS - PT Espoo 2: 2-5

Toinen PT Espoon jengi vastassa viimeisessä ottelussa. Sarjapaikkansa varmistamiseksi nuorempien espoolaisten ryhmä oli saanut tuekseen Suomen rankingkakkosen ja tämän vuoden SM-hopeamitalistin Mika Räsäsen, joka ei ollut kauden aikana pelannut sarjaotteluita ja oli siten edustuskelpoinen turnauksessa. Eri asia on, onko Rässen paikka sitten I-divisioonassa. Pate koki turnauksen ja sunnuntainen II-karsintakin huomioiden viikonlopun ainoan kaksinpelitappionsa juuri Räsäselle. Paten tekeminen oli vahvaa, jonka sai todeta myös Arttu Pihkala. Jyri jojotti toisen kavennusvoiton Matias Ojalasta, mutta valitettavasti Iivari Hartikainen joutui taipumaan viidennen erän jatkoilla Ojalalle, joka ratkaisi kannaltamme harmittavasti sarjapisteettömän ottelun. Nelinpelissä Jyri ja Petter Punnonen olivat yllättävän vaisuja Pihkalaa ja Veeti Valastia vastaan.

Patrik Rissanen Mika Räsänen -67-7-7   1 - 3
Iivari Hartikainen Arttu Pihkala -8-7-10    0 - 3
Jyri Pulkkinen Matias Ojala 659    3 - 0
Patrik Rissanen Arttu Pihkala 10-968   3 - 1
Jyri Pulkkinen Mika Räsänen -9-6-6    0 - 3
Iivari Hartikainen Matias Ojala 11-48-3-10  2 - 3
Pulkkinen / Punnonen Pihkala / Valasti -9-12-4    0 - 3

 

Lopullinen I-divisioonan sarjataulukko:

JoukkueAlkupisteetPelatut3p voitot2p voitot1p tappiot0p tappiotPisteet
OPT-86 20 181611051
HIK0 18843335
PT Espoo 30 18563430
Wega 20 18472528
Wega 30 18626428
KuPTS0 18445525
PT Espoo 20 18704725
TIP-70 20 18533724
MBF 20 18354623
MBF0 18001171

 

OPT-86 2 nousi mestaruussarjaan, HIK ja PT Espoo 3 pääsevät karsimaan SM-sarjapaikasta. PT Espoo 2 ja TIP-70 2 pelaavat I-divisioonakarsinnassa ja MBF 2 sekä MBF putoavat II-divisioonaan.

Kuopion Pöytätennisseura onnittelee OPT-86:n kakkosjoukkuetta noususta SM-sarjaan!

Henkilökohtaiset ottelusuhteet:

Patrik Rissanen 34 ottelua: 26 voittoa / 8 tappiota, Jyri Pulkkinen 28: 12 / 16, Petter Punnonen 16: 7 / 9, Aleksi Hyttinen 18: 7 / 11, Iivari Hartikainen 8: 2 / 6.