KuPTS:ille useita mitalisijoja Iisalmen kisojen tuliaisina.

23.10.2018

Kuopion Pöytätennisseuran pelaajat saalistivat mukavan määrän kotiintuomisia "Yläkerran naapurin" IPT-94:n kansallisista kilpailuista. Lauantaina Iisalmen liikuntahallissa pelatuissa kilpailuissa kuopiolainen oli palkintokorokkeella peräti viidessä luokassa.

MK:

Miesten pääluokassa olivat meikäläisistä mukana Jimi Miettinen sekä Maxim Nesterov. Molemmat menivät alkupooleista jatkoon lohkoykkösinä, Maxi voitti omassa alkupoolissaan YPTS:n Pekka Korvan puhtaasti 3-0. 

Jatkossa Jimi tippui samaiselle vasemmalle Korvalle tasaisin erin 0-3. Maxim voitti kvarttapelissään viisieräisen kypsytyksen (tosin en ole varma kuka kypsyi?) jälkeen Nurmeksen Elmo Salmelan 3-2. Semissä tuli noutaja kun OPT-86:n nuori kirvesnostelija Juhana Tuuttila tuuttasi Nesterovin katsomoon 3-0 (9, 10, 10). 

M-2200:

Samat kaverukset Jimi ja Maxim mukana myös tässä luokassa. Maxim hävisi tällä kertaa Korvan Pekalle 1-3 (tämä menee kronologisesti ristiin, sillä tämä luokka pelattiin aiemmin ja Maxim sai revanssinsa ylivieskalaisesta miesten kaksinpelissä.

Jimi hoiteli oman poolinsa ykkösenä. Hyvän kilpailun pelannut OPT-86:n Marko Seppälä kaatui 3-2 erin taaten lohkon kärkipaikan. 

Jatko-otteluissa Maxim nujersi myös Seppälän. Jimi puolestaan kärsi niukan tappion viisieräisessä Jyväskylän ilkeäpelityyliselle Henry Laasaselle, joka loihtii mailastaan välillä jos minkälaisia kiemuroita. *) 

Maximille 2/2 mitalia, pronssit molemmissa pelaamissaan luokissa! 

M-1950:

Jimi ainoana kuptsilaisena mukana tässä. Alkupoolin voitto tuli, vaikkakin YPTS:n nuori lupaus Risto Jokiranta pakotti viidenteen. 

Ensimmäinen jatko-ottelu "melkein seurakaveria" Valtteri Tuomaista vastaaan (Valtteri asuu ja harjoittelee Kuopiossa, mutta edustaa toistaiseksi Vilhulan Virettä). Jimi kuitenkin leipoi aika selkeät lukemat 3,7,2 ja sitä myöten luokan loppuotteluun. 

No, siinäpä Hoo Laasanen tuli jälleen esteeksi kuopiolaiselle voittoparaatille. Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta sitten näppylät karkailivat omille kierteilleen.

M-1700-luokassa mukana Terho Hiltunen ja Juha Kulju. Tässä taso pojille hivenen liian kova, vaikkakin Terho poolistaan tasavoitoin meni paperille. OPT-86:n Jaakko Jacklin oli kuitenkin kahdesta tasaisesta erästä huolimatta 3-0 parempi. 

M-1600:

Tässäpä "isommat poikamme" olivat enemmän elementissään! Jussi eteni niukasti tasavoittovertailun parhaana poolistaan kakkosena jatkoon kuten myös Terho B-poolista häviten ainoastaan Pekka Rauvolalle. Jatko-cupissa Jussin tie tyssäsi isäntäseuran Veijo Kokkoseen, mutta Terho paineli podiumille ottamalla maukkaan voiton Nu-Se:n Seppo Salmelasta. Semissä jo Juhankin voittanut YPTS:n lupaus Jami Kokkola oli sitten vahvempi. 

M-1500:

Juha ja Terho hoitelivat poolinsa tappioitta. Molempien kohtaloksi muotoutui Juha Salmi-niminen iisalmelaispimputtelija. Ensin Tepi kaatui 1-3 erin jatko-cupin aluksi ja sitten Jussi niukasti viidennen jatkoilla 2-3 (4,5,-11,-8,11). Jussi oli aiemmassa pelissään ottanut vastaavanlaisen nitrottelun Halexin Byron Papakastriosia vastaan, joten tiedä vaikka pienimuotoinen väsymys olisi vaivannut? Tämä siis heikkokuntoisemman reportterin omana päätelmänä. 

M-1300 ja M-1100:

Saimme tällä kertaa kyytiin ainoastaan yhden junioripelaajamme, Ville Hyvärisen. Ville pelasi oikein mainiosti ja syksyn treenit näyttävät selkeästi tuoneen oikeanlaista parannusta pelisuorituksiinkin. Vaikka mitalipeleihin ei tällä kertaa ylletty, oli 1100-luokassa napattu voitto poolin ykkössiidatusta ja yli 300 pistettä korkeamman ratingin Lasse Haapalahdesta (OPT-86) upea ja tuo varmasti lisäboostia jatkoon! Myös moni tappioon päättyneistä otteluista oli todella tasaisia.

 

*) Pete tietää