Oulun Talvikilpailuista useampi mitalisijoitus

17.1.2023





Kuopion Pöytätennisseurasta osallistui seitsemän pelaajaa Oulussa lauantaina järjestettyihin Talvikilpailuihin. Parhaimmasta kuopiolaismenestyksestä vastasivat Samu Niskanen ja Ville Hyvärinen.

Samu nappasi kultaa M-1000 luokassa ja hopeaa junioreissa. Villelle puolestaan kaksi hopeaa. Samun ja myös muiden junnujemme hienot otteet osoittivat taas että Luolan junioriharjoituksissa tehdään paljon oikeita asioita ja Villen väkevä paluu takaisin kilpakentille on mukavaa.

Junioriluokassa oli mukana viisi junioripelaajaamme. A-poolissa Samun lisäksi pelasi Toivo Halmepuro. Hyvin pojat pelasivatkin. Ainoastaan luokan ykkössijoitettu Oulun Konsta Niemelä oli molempia poikia taitavampi ja lisäksi keskinäinen ottelu Samulle, joten Toivo kolmesta voitosta huolimatta niukasti ulos mitalipeleistä.

B-poolissa myös kaksi oululaista kiilasi Noel Kokkosen, Konsta Leppäsen ja Niko Hämäläisen edelle. Noel ja Konsta summasivat oikein hyvät kolme voittoa ja Nikokin yhden. 

Välierässä Samu pelasi vahvasti ottaen toisen poolin voittaneesta OPT:n Kaarlo Lampisesta suoran 3-0 voiton. Loppuottelussakin peli parani alkupooliin verrattuna ja Konsta Niemelä voitti luokan lopulta täyden viisieräisen jälkeen. Sijoitusottelujakin pelattiin. 5-6 sijat ratkaistiin Toivon ja Konstan välillä: Konsta kovempana 3-0 erin. Noel sijoittui sijalle 7. kaataen Haukiputaan Ronny Puikkosen puhtaasti 3-0. Ja Nikokin päätti tämän luokan voittoisasti sijoittuen yhdeksänneksi 3-0 lukemin voitolla Oulun Onni Savolasta. 

Samaiset juniorit osallistuivat myös rating alle 1000-luokkaan. Kaksi poolia olivat varsin kuopiolaistäytteisiä. A-poolissa mukana Noel, Konsta ja Toivo sekä ykkössijoitettuna OPT:n Aapo Åvist. Hän voittikin kuopiolaiskolmikon, joten meikäläisten selvitettäväksi jäi toinen jatkopaikka. Sen nappasi Konsta. B-poolissa Samu ja Niko näyttivät kaapin paikan muille ottamalla jatkopaikat (Samu ykkösenä tappioitta). Jatkocupissa Niko ei kyennyt riittävästi haastamaan Aapoa ja jäsentenvälisessä Samu kampesi Konstan 3-1 erin. Loppuottelussa Samu piti pintansa ja otti luokkavoiton 3-2 erin. Onnea Samu!

Ville osallistui ainoana seurastamme M-1450 luokkaan. Alkupooli A:ssa tuli kaksi voittoa kolmesta ottelusta; Oulun Juho Åvist tässä parempi 3-0.

Jatkokaaviossa Ville näpäytteli kumoon ensin OPT:n Daria "Vladintytär" Brilin 3-0 (kaksi erää jatkoilla!), sitten kova 3-0 voitto YPTS:n lupaavasta Pyry Sivenistä. Loppuottelussa sama kanto kaskessa. Juho Åvist otti omansa 3-0, tosin kaksi erää tässäkin ratkottiin jatkopalloilla, joten helpolla ei Ville hopealle taipunut. 

M-1500-luokassa mukana Villen lisäksi kuskimme Juha Kulju. Ville poolissaan kakkoseksi ja jatkoon, mutta "Rainerin" käteen luu kahdella voitolla neljässä ottelussa ja sijana 3. Jatkopoolissa Ville napsutteli kumoon ensin OPT:n Tapio Tuuttilan 3-1, sitten samoin erin Kemin Aleksi Turpeisen. Loppuottelussa isäntäseuran Niklas Karjalainen osasi näppylään lyömisen metkut ja otti luokkavoiton 3-0 erin. Hyvät kisat Villelle kuitenkin! 

Kilpailutulokset: Oulun Talvikisat

Kuvat: OPT-86