Hopea ei ole häpeä! - Patrik Rissaselle SM-hopeaa!

30.10.2016

M2200-luokan kaksinpelin loppuottelijat Patrik Rissanen ja Lauri Laane palkintokorokkeella.
M2200-luokan kaksinpelin loppuottelijat Patrik Rissanen ja Lauri Laane palkintokorokkeella.

Kuopion Pöytätennisseuran Patrik Rissanen voitti hopeaa Helsingissä pelatuissa joukkueiden ja M2200-luokkien Suomen mestaruuskilpailuissa.

Loppuottelussa Pate joutui tunnustamaan kovasta tsempistä ja monista uskomattoman upeista lyöntisuorituksista huolimatta paremmakseen luokan ykkössijoitetun vantaalaisen TIP-70:n Lauri Laaneen erälukemin 3-1. Laane osoitti olevansa maineensa ja sijoituksensa veroinen poimimalla välillä uskomattamallakin tavalla Paten kovia kämmensivalluksia takaisin pöydälle.

Pate voi olla erittäin tyytyväinen hopeaan. Sunnuntain jatkopeleissä kaatui nippu kovia ja pingispiireissä näissä karkeloissa menestyksen marinoimia pelaajia. Ensin käteltiin LPTS:n Leo Kivelä pois 3-0 tappio niskassa, sitten neljännesvälierissä taipui 3-1 erin aina vaarallinen PT-75:n Antti Jokinen ja mitali varmistui puolivälierävoitolla PT Espoon Vladimir Tikhomirovista 3-1 erin. Tikhomirov oli vielä lauantain joukkuekilpailussa onnistunut voittamaan Paten, joten makoisa revanssi!

Revanssihenkeä kasvatettiin myös välieräpelissä entistä seuramme pelaajaa, nykyisin helsinkiläistä Wegaa edustavaa Jani Kokkosta vastaan. Jani oli kukistanut Paten lauantain joukkueottelussa, mutta nyt olivat sävelet toiset. Agressiivisella pelillä voitto 3-1 erin ja siis loppuottelupaikka!

Muiden kuopiolaisten kaksinpeliurakka loppui ennen mitaliotteluita. Jyri Pulkkinen ja Miko Haarala pelasivat neljännesvälieriin (16 joukkoon). Jyri kaatoi ensimmäisessä jatko-ottelussaan TIP-70:n Yumo Luon 3-2, mutta joutui edellisen päivän joukkuottelun pelin tavoin taipumaan 1-3 erin Wegan Toni Pitkäselle. Miko käänsi ensimmäisessä jatkopelissään hienosti 0-2 erätappiotilanteen 3-2 voitoksi PT Espoon Matias Ojalaa vastaan, mutta seuraavaan peliin ei löytynyt yhtä vahvaa taistelua ja OPT-86:n Tomas Slesar pudotti Mikon 1-3 lukemin. Aleksi Hyttisen kisat loppuivat heti ensimmäisessä jatko-ottelussa Antti Jokista vastaan kolmen suoran erätappion myötä.

Nelinpelissä molemmat luokkaan osallistuneet parimme Iivari Hartikainen / Rissanen ja Pulkkinen / Hyttinen pääsivät myös sunnuntain jatko-otteluihin. Ensinmainittu kaksikko kemmahti ulos ensimmäisellä kierroksella TIP-70:n Riku Anttilaa / Jussi Mäkelää vastaan, mutta Jyri ja Allu voittivat ensimmäisessä omassa ottelussaan MPS:n samit Järvisen / Hattusen 3-2 erin. Toisessa ottelussa kuitenkin vastus oli LPTS:n Lari Ikosen ja Jorma Lahtisen muodossa liian kova ja tappio oli seuraus kolmen hävityn erän myötä.

Lauantain joukkuepeleissä ei menestystä

Kuopioon ei tule joukkueiden Suomen mestaruusmitalia tällä kaudella. Asia varmistui kun niin KuPTS:in ykkösjoukkue kuin kakkosjoukkuekin juuttuivat alkupooleihinsa.

Ykkösjoukkueen tien jatkopeleihin torpedoi helsinkiläinen Wega, joka neljän joukkueen alkupoolin jatkoonpääsyn ratkaisseessa ottelussa löi kuopiolaiset niukkaakin niukemmin 3-2 otteluvoitoin.
Muut kaksi joukkueotteluaan KuPTS selvitti voitoin (PT Espoo 3 ja MBF).

Seuran kakkosjoukkue voitti ensimmäisessä joukkueottelussaan selkeästi Lahden LPTS:n kakkosjoukkueen 3-0. Tie jatkoon tyssäsi kuitenkin käytännössä toiseen otteluun, jossa tamperelaisen PT-75:n kakkosjoukkue oli parempi 3-1 lukemin. Viimeinessä, koko lailla merkityksettömässä ottelussa jouduttiin nöyrtymään PT Espoo 2:lle 2-3.

Onnittelut Patrikille hienosta saavutuksesta!